Yrttisuola

Kokeilevan keittiön sadonkorjuu kokeiluja.

Parvekepuutarhassa kasvaa lukuisia perusyrttejä. Keräsin niitä litran verran satunnaisilla määrillä.

Yrtit

Mukana on basilikaa, lehtipersiljaa, salviaa, mäkimeiramia, timjamia, minttua, korianteria sekä yksi chili.

Yrtit tehosekoittajaan ja pieneksi – melkein tahnaksi.

Sekaisin

Sekaan raffinoimatonta suolaa 1/2 kiloa – eli kaikki mitä kaapista löytyi.

Lisää sekoittamista, niin suola ja yrtit sekaantuvat hienoksi.

Levitys

Kaikki uunipellille ohueksi kerrokseksi. Laitoin alkuun viimein esiin tuleeseen aurinkoon kuivumaan. Päivän päätteksi siirrän sisälle. Saa kuivua muutaman päivän ja sitten vain purkitetaan. Ja nautitaan.

Kuivaus

Kuivata voi myös uunissa pienellä lämmöllä. Vaan kuivuuhan tuo itekseenkin tai vaikka saunan lauteilla.

Välimaistelua on jo pitänyt tehdä 😀

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *