Siskonmakkarapihvit

ruoka-annos

Kaupasta tuli kotiin paketillinen siskonmakkaroita. Keitto ei inspiroinut, joten mietin miten niitä muuten voisi hyödyntää.

Netin ehtymättömästä aarteistosta huomasin että moni on tehnyt pihvejä siskotaikinasta. Siispä kokeilemaan. Kaapista esille sitä mitä on ja sekoittelemaan.

  • Siskonmakkaroita
  • Sipulia
  • Valkosipulia
  • Paprikaa
  • Varsiselleriä
  • Kermaa
  • Voita paistamiseen
Sipulit

Alkuun sipulit pieneksi samoin kuin paprika ja varsiselleri.

Yhdistetään siskot ja muut ainekset. Jätin taikinan asettumaan puoleksi tunniksi.

Paistoin pannulla voissa lusikalla asetetut pihvit kullan ruskeiksi.

Pihvien kaveriksi syntyi punajuurilanttupyre. Ohje yksinkertainen. Keitetään punajuuret (2kpl) ja puolikas pienestä lantusta kypsiksi. Kuoritaan ja soseutetaan. Maustetaan suolalla ja valkopippurilla. Lisäsin sekaan myös tilkan kermaa.

Lisukkeena vielä salaattia.

Kannatti kokeilla. Siskoista on moneksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *