Pakettikanaa uunissa

Kanan tai broilerin kanssa on aina pähkäilemistä, että ei tee aina samaa ruokaa. Tällä kertaa piti kokeilla aikaisemmin tuntematonta valmistustapaa. Broileri kuivahtaa helposti, joten oli syytä kokeilla konsteja mehukkuuden säilyttämiseksi. Ensiksi parvekepuutarhalta kaikki mahdolliset yrtit talteen. Mukaan tuli salviaa, korianteria, persiljaa, rosmariinia, timjamia ainakin.  Yrtit saksilla pieneksi silpuksi. Tuottajan marinoimat ja maustetut kanafileet uunivuokaan ja […]

Sushiburritoja

Pitihän niitä kokeilla kun niin kovasti valmistaudutaan Helsingissä maaliskuussa avattavaan Soma-ravintolaan, jonka tuotteena ovat juuri mainiot sushiburritot. Pari mukavaa soosia tein. Kannattaa tehdä ajoissa, sillä maku vain parani vanhetessaan. Valmistusohje molemmissa sama: kaikki ainekset sekaisin. Avocadomajoneesi: 1/2 avokado 5 rkl majoneesia 1 rkl wasabia 2 tl sitruunamehua hyppysellinen suolaa ja Inkivääri-seesamikastike 1 rkl seesamiöljyä 1/2 […]

Kesäkakku

Tänään vietettiin kahden naisen kakkukestejä syntymäpäivien merkeissä. Toisella ne ovat jo hyvinkin takana ja toisella vasta edessä. Kaukkua varten tarvitaan vesimeloni. Melonista leikataan sopivan kokoinen ja paksuinen kiekko. Kiekko leikataan valmiiksi annospaloihin ennen päällystämistä. Kakun päälle vaahdotettiin kookoskermaa, johon lisättiin ripaus vaniliinisokeria. Kesäiseen kakkuun tulee tietenkin mansikoita ja (pensas)mustikoita. Mansikat olivat kotimaisia, mustikat eivät. Mustikkametsää […]